Hei, sinä vuonna 1997 syntynyt nuori!
Sinua kutsutaan siten ensi vuonna rippikouluun. Rippikoulu on evankelis-luterilaisen kirkon järjestämää kasteopetusta.
Sinut on kasteessa otettu seurakunnan jäseneksi ja siksi kotiseurakuntasi kutsuu sinua yhteiselle matkalle.
Tiesitkö, että noin 90 % suomalaisista nuorista käy rippikoulun?!
Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus yhdessä muiden nuorten ja meidän aikuisten kanssa tutkia ja ihmetellä elämän suuria kysymyksiä. Samalla liityt pitkään sukupolvien ketjuun. Rippikoulu on vanha ja hieno perinne. Voit jutella siitä vanhempiesi ja isovanhempiesi kanssa ja kysyä millainen heidän rippikoulunsa oli.
Kotiseurakuntasi järjestää ensi vuonna 5 leiririppikoulua ja yhden lähirippikoulun. Leireistä kaksi pidetään talvella hiihtoloman aikaan. Rippikoulu kestää puoli vuotta ja päättyy konfirmaatioon. Rippikoulun aikana pääset osallistumaan oman seurakuntasi toimintaan. Siihen kuuluvat myös tapaamiset ryhmän kanssa ja yksi viikonlopun ennakkoleiri ja viikon leirijakso. Lähirippikoulussa ei ole leirijaksoa.
|
Rippikoulu
|
Ennakkovkl
|
Leirijakso
|
Konfirmaatio
|
Pappi
|
|
|
|
20.-22.1.
|
18.-25.2.
|
4.3.
|
Mirkko von Hintze
|
|
|
|
13.-15.4.
|
12.19.6.
|
1.7.
|
Aija Wist
|
|
|
|
27.-29.4.
|
6.-13.7.
|
15.7.
|
Mirkko von Hintze
|
|
|
|
18.-20.5.
|
14.-21.7.
|
29.7.
|
Elisa Varkemaa
|
|
|
|
18.-20.5.
|
28.7.-4.8.
|
12.8.
|
ilm. myöh.
|
|
|
Lähirippikoulu
|
|
|
|
Aija Wist
|
|