Elämän leipää

Muistatko miltä näyttää uusi lumi vanhan hangen päällä? Tänä syksynä ja jouluna se on tainnut jäädä aika monelta näkemättä. Uusi lumi vanhalla hangella peittää kaiken lian, kaikki vanhaan hankeen tehdyt jäljet, niin kaatumisen merkit, kuin riemuiten tehdyt lumienkelit. Uusi lumi on kuin uusi puhdas sivu, jolle voi kirjoittaa kaiken uudestaan, kaiken voi aloittaa alusta.

Sama tunnelma on silloin, kun edessä on kokonaan uusi vuosi. Uusi vuosi antaa pontta uusille lupauksille, usko ja luottamus omaan itseen on luja. En syö karkkia, teen läksyt huolellisesti joka päivä, lenkkeilen viisi kertaa viikossa, juon illoin ja aamuin litran vettä ja syön vihanneksia puoli kiloa päivässä. Uuden vuoden ikääntyessä sitä vähitellen huomaa, että lupauksia onkin vaikea pitää tai ne yksinkertaisesti unohtuvat.  Lopulta sitä joutuu pettymään itseensä ja toteaa, että ehkä ensi vuonna.


Kristittyinä meidän ei tarvitse odottaa ensi vuoteen. Adventin viikkoina olemme saaneet elää joulun ilosanomaa läpi Jeesuksen syntymästä. Nyt katseet suuntautuvat kevääseen, pimeyden väistymiseen ja vähitellen jo pääsiäiseen. Jesaja kirjoittaa ensimmäisessä luvussaan: ” vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne valkoisiksi kuin lumi”. Meillä on upea mahdollisuus aloittaa alusta joka hetki, kuin puhtaalta pöydältä, kirjoittamattomalta sivulta tai kuin kirkkaan valkoiselta, koskemattomalta hangelta. Siinä kohtaa elämäämme astuvat vapaus, rauha, armo ja rakkaus. Toivon sinulle onnellista lukuisten uusien alkujen sisältämää uutta vuotta. Jeesuksen ansaitsema armo riittää sinulle jokaiseen elämäsi hetkeen, vaikka taivaalta tänä vuonna ei uutta lunta tulisikaan.

Pirkko Komulainen